Ilmastonmuutos voi johtaa metsien muuttumiseen hiilinielusta hiilipäästöjen lähteeksi

Tässä vielä toistaiseksi julkaisematonta ennakkotietoa tutkimuksesta.
Tätä ette ole vielä mistään lukeneet, sen takaan.
----------------------------------------------

Tutkijat julkistavat YK:n Metsäfoorumissa globaalin analyysin, joka osoittaa, että ilmastonmuutoksen seurauksena metsien rooli hiilen sitojana voi radikaalisti muuttua.

Metsien kriittinen merkitys massiivisena kasvihuonekaasujen nieluna on "vaarassa kokonaan hävitä" ilmastonmuutoksen aiheuttamien ympäristövaikutusten seurauksena. Tähän tulokseen on tultu uudessa raportissa, joka esitellään YK:n Metsäfoorumin 20. huhtikuuta alkavassa istunnossa YK:n päämajassa New Yorkissa.

Tutkimus, johon osallistui 35 huippututkijaa eri puolilta maailmaa, tarjoaa ensimmäisen globaalin analyysin metsien kyvystä sopeutua ilmastonmuutokseen. Raportilla odotetaan olevan huomattava merkitys ensi viikolla alkavassa YK:n Metsäfoorumin istunnossa. Siihen on koottu tuorein tieteellinen tieto ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsiin ja niistä riippuvaisiin ihmisiin nyt ja tulevaisuudessa. Raportissa on myös esitelty keinoja, joilla metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen voidaan auttaa.

"Yleensä metsien ajatellaan jarruttavan ilmaston lämpenemistä. Tulevaisuudessa ilmaston lämpeneminen voi kuitenkin aiheuttaa maailman metsille tuhoja, joiden seurauksena metsät alkavat vapauttaa enemmän hiilidioksidia kuin mitä ne sitovat. Sen sijaan, että metsät hillitsisivät ilmastonmuutosta, ne alkavatkin kiihdyttää sitä," sanoo raportin tuottaneen kansainvälisen asiantuntijapaneelin puheenjohtaja professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitoksesta (Metla).

Tutkijat toivovat, että uuden raportin tulokset otetaan huomioon Kööpenhaminassa joulukuussa järjestettävässä ilmastokokouksessa. Tähänastisissa ilmastoneuvotteluissa metsät ovat olleet esillä lähinnä vain metsien häviämisen aiheuttaman päästövaikutuksen takia. Tuore analyysi osoittaa, että metsät myös kärsivät ilmaston lämpenemisestä, ja seuraukset voivat olla vakavat ilmastonmuutoksenkin kannalta.

Metsien häviäminen aiheuttaa 20 prosenttia kasvihuonekaasuista, mutta tällä hetkellä metsät sitovat enemmän hiiltä kuin mitä ne vapauttavat ilmakehään. Metsät ja metsämaa sitovat ja varastoivat yli neljänneksen maailman hiilipäästöistä. Tutkijoiden mukaan ongelmana on, että tämä metsien ilmastopalvelu voidaan menettää kokonaan, jos maapallon lämpötila nousee 2,5 astetta tai enemmän verrattuna esiteolliseen aikaan. Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan tämä lämpötilan nousu toteutuu, jos päästöjä ei voimakkaasti rajoiteta.

Tutkimuksessa todetaan, että lämpötilan nousu yhdessä kuivuuden, hyönteistuhojen ja muiden ilmastonmuutoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen kanssa voi kiihdyttää metsien häviämistä huomattavasti. Se johtaisi vaaralliseen takaisinkytkentämekanismiin, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttamat metsätuhot lisäisivät voimakkaasti hiilipäästöjä, ja se taas kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä ja edelleen pahentaisi metsätuhoja.

Tutkijoiden varoitukset maailman metsien muuttumisesta hiilen nettonielusta nettolähteeksi pohjautuvat laajaan analyysiin siitä, kuinka ekosysteemit reagoivat erilaisiin ilmastonmuutosskenaarioihin. Nämä skenaariot perustuvat kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n laskelmiin. Useat raportin kirjoittajista ovatkin aktiivisesti mukana myös ilmastopaneelin toiminnassa.

Tutkijat havaitsivat, että riski metsien nettohiilinielun menettämisestä on merkittävä jo suhteellisen konservatiivisissa skenaarioissa, joissa kasvihuonekaasujen lisääntyminen saadaan pysäytetyksi. Metsien hiilinielujen menetys tulee hyvin todennäköiseksi niissä skenaarioissa, joissa päästöjen lisääntyminen jatkuu nykyistä vauhtia.

"Politiikan tekijöiden pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, miten metsiä ja niistä riippuvaisia ihmisiä autettaisiin sopeutumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin," sanoo Professori Seppälä. "Kestävän metsätalouden periaatteiden soveltaminen maailmanlaajuisesti kaikki kestävyyden eri ulottuvuudet huomioon ottamalla voisi auttaa välttämään osan niistä tuhoista, joita ilmastonmuutos aiheuttaa."

Ilmastonmuutos tuo uhkia mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia

Tutkimuksessa todetaan, että ilmastonmuutoksen edetessä
• Kuivuus ja kuivat kaudet lisääntyvät subtrooppisilla ja eteläisillä lauhkeilla vyöhykkeillä, erityisesti Yhdysvaltain länsiosissa, Pohjois-Kiinassa, Etelä-Euroopassa ja Välimeren alueella sekä Afrikan subtrooppisilla alueilla, Väli-Amerikassa ja Australiassa. "Kuivuus lisää myös metsäpaloja ja saattaa suuret metsäalueet alttiiksi eläin- ja kasvituhoille," tutkimuksessa sanotaan.
• Joillakin kuivilla ja puolikuivilla alueilla kuten Pohjois-Amerikan länsiosien sisämaassa ilmaston lämpeneminen voi saada aikaan dramaattisia seurauksia: puuston kasvu voi "vähentyä niin paljon, että metsät eivät enää ole elinkelpoisia".
• Vähentyvät sateet ja vakavat kuivuusjaksot tuottavat vaikeuksia erityisesti Afrikan metsistä riippuvaisille ihmisille, joille metsä tarjoaa ravintoa ja puhdasta vettä sekä tyydyttää monia muita elämän perustarpeita. Heille ilmastonmuutos voi tutkijoiden mukaan merkitä "syvenevää köyhyyttä, yleisen terveydentilan heikkenemistä ja yhteiskunnallisia konflikteja."
• Joillakin alueilla ilmastonmuutos voi johtaa myös huomattavaan puuston kasvun ja puun tarjonnan lisääntymiseen. Kohoavien lämpötilojen ja hiilipäästöjen lannoitevaikutuksen yhdistelmä voi lisätä boreaalisten metsien tuottoa merkittävästikin. Suomen lisäksi tähän boreaaliseen vyöhykkeeseen kuuluu metsiä Kanadasta, Norjasta, Ruotsista ja Venäjältä. Suomessa puuston lisäkasvu voi olla keskimäärin jopa yli 40 prosenttia. Tutkimuksen mukaan boreaalisten metsien puuntuotannon lisäys saattaa muodostua niin suureksi, että se voi saada aikaan puun hinnan alenemisen maailmanlaajuisesti. Pitkällä aikavälillä kuitenkin myös boreaaliset metsät ovat vaaravyöhykkeessä. Jos ilmastonmuutos jatkuu nykyisellä vauhdilla, puuston kasvun lisäys voi tyrehtyä lisääntyviin hyönteistuhoihin, metsäpaloihin ja myrskyvahinkoihin.

Tutkijat varoittavat, että ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tähtäävät toimet merkitsevät vain väliaikaista helpotusta.

"Vaikka sopeutustoimet onnistuttaisiin toteuttamaan täysin, ilmastonmuutoksen jatkuminen nykyisellään johtaisi tämän vuosisadan kuluessa monien metsien sopeutumiskyvyn häviämiseen," sanoo sveitsiläinen professori Andreas Fischlin, joka on yksi raportin pääkirjoittajista ja jolla on ollut keskeinen rooli myös IPCC:ssä. "On tosiasia, että kasvihuonepäästöjen vähentäminen on ainoa kestävä keino estää metsien ennen näkemättömät tuhot."

Metsäasiantuntijat myöntävät, että lisää tutkimusta tarvitaan, jotta voitaisiin ymmärtää täsmällisesti, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa metsiin ja kuinka tehokkaita erilaiset sopeuttamistoimet ovat. Mutta politiikan tekijöiden on pystyttävä tekemään päätöksiä, vaikkei kaikkea tietoa olisikaan käytettävissä, koska "ilmastonmuutos etenee liian nopeasti, jotta päätöksiä voitaisiin lykätä."

Paljon parjattu joukkoliikenne

Siitä on kohta vuosi aikaa. Vasta kahdeksan vuoden Jyväskylässä asumisen jälkeen minusta tuli joukkoliikenteen vakiokäyttäjä. Siihen asti olin kulkenut jalan, pyörällä sekä henkilöautolla. Tympäännyin kuitenkin joka aamuiseen kävelemiseen säällä kuin säällä. Lisäksi Jyväskylän kaupunki yhdessä Jyväskylän Liikenteen kanssa oli tuonnut markkinoille edullisen (nykyään 45 euroa) 40 matkan kortin opiskelijoille.

Myönnän rehellisesti, että ennen kuuluin siihen joukkoon, joka avoimesti ja kärkkäästi moitti Jyväskylän joukkoliikenteen surkeaksi, tehottomaksi ja kalliiksi. Ne, jotka Jyväskylän paikallisliikennettä eivät käytä, ovatkin kovimpia arvostelijoita. Kallista se toki on vieläkin kertalippulaiselle (2.90 euroa), mutta sarjakorteilla päästään mielestäni jo kohtuuhintoihin. Kun vuosi on takana, en juuri moitteen sanaa löydä. Olen päässyt bussilla sinne minne olen halunnutkin. Ei joukkoliikenteeltä voi vaatia, että linja-autolla pääsee työpaikan oven edessä tasan klo 8.20. Ja jos ei ole valmis joustamaan omasta työ- tai opiskelumatkan aikatauluissa, silloin kannattaa huristella autolla. Mutta ei linja-autolla kulkeminen kohtuutonta joustavuutta vaadi Jyväskylän kaupunkialueella. Alleviivataan sana kaupunkialue.

Jyväskylän - nimenomaan Uuden Jyväskylän- joukkoliikenteen akilleen kantapää on kuitenkin olemassa. Se on haja-asutusalue. Laajalle ja sirpaloituneesti levittäytynyt asutus maalaiskunnan ja Korpilahden tiettömien taipaleiden takana on suuri haaste mille tahansa joukkoliikennemuodolle. Ruoke sijaitsee (vain)noin 13 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Jo sieltä keskustaan pääseminen muutoin kuin aamutuimaan ei linja-autolla onnistu. Takaisin päin keskustasta pääsee ainoastaan kerran, ja koulupäivien ulkopuolella ainuttakaan yhteyttä ei ole. Tragikoomisen esimerkin löysin kun etsin reittiä välillä lentoasema-kotini osoite lauantaipäivänä. Matkahuollon reittiopas antoi reitin: Kävelyä 27.4 kilometriä, kesto 6 h 31 minuuttia. Muutoin suosittelen reittiopasta kaikille Jyväskylän bussiliikennettä käyttäville ja sitä suunnitteleville.

Jyväskylän Liikenne perustelee heikkoa linjastoaan kannattamattomuudella. Kaupungin ja valtion tuet eivät riitä kattavan verkoston luomiseen eikä tyhjänä kulkevat linja-autot aina päättäjiäkään vakuuta. Mitä siis pitäisi tehdä? Tiivis kaupunkirakenne yhdistettynä väljään kotitaloasumiseen siten, että linja-autoreitit voidaan rakentaa kattaviksi. Tosi asia on, että maaseutumaista asumista tulee olla tarjolla myös uudessa Jyväskylässä. Kaikkia ihmisiä ei 800 neliön kaupungin tonteille voida pakottaa. Eikä kaikkia ihmisiä joukkoliikenne voi koskaan tavoittaa.

Hiekkalaatikko vai miten se nyt meni?

Kunnallisvaalien jälkeinen kuohunta jatkuu perinteisesti luottamustoimipaikkojen jakamisella eri puolueosastojen kesken. Tämä sulle-mulle- jakoleikki on vaalikauden suurin poliittinen ponnistus. Monen poliittiset palopuheet loppuvat siihen, kun mukava luottamustoimipaikka napsahtaa kohdalleen. Sen jälkeen ei tarvitse näyttäytyä kokouksissa eikä ponnistella muutenkaan oman poliittisen tien raivaamiseksi. Toisten ei tarvitse ponnistella missään vaiheessa, vaan luottamustoimet vaan putoavat syliin kuin herralle aamiainen. Vai miten se nyt meni?

Tämän vuoden kierroksella alkuasetelma on "omien tyyppien" osalta hyvä, sillä olihan nuorten menestys vaaleissa parempi kuin edellisellä kerralla. Siksi toiveet nuorten saamiseksi lautakuntiin varsinaisiksi jäseneksi olivat (ja ovat osin vieläkin) korkealla. Erityisesti ilahduttaa Mäkisen Riitta, jonka kykyihin uskotaan ja hänelle annetaan mahdollisuus päästä vaikutusvaltaiseen paikkaan.

Perusongelmaksi näyttää yhä selvemmin nousevan Jyväskylässä SDP:n konservatiivisuus. Selkeästi tämä näkyy nimenomaan luottamustoimipaikkojen jaossa. Ns. koville paikoille, joihin luen perusturvalautakunnan ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät lautakunna, ei ainakaan omasta työväenyhdistyksestä nuoria nouse. Sen sijaan nuorille ja kyvykkäille ehdokkaillemme on annettu mahdollisuus osallistua hiekkalaatikkoleikkeihin nuorisolautakunnan jäseninä/varajäseninä.

Tällä en mitenkään vähättele nuorisolautakuntaa. Se, että nuorisotoimi erotettiin kulttuurista ja liikunnasta on pelkästään positiivinen asia. Mutta samalla saatiin luotua leikkikenttä "nuorille" lähempänä 30 ikävuotta oleville meidän tulevaisuuden nimille. Leikkikenttä on aina leikkikenttä. Sinne tulevat äidit ja isit sanomaan, koska pitää tulla kotiin ja mitä leikkejä leikitään.

Meille hoetaan, että valta pitää ottaa, sitä ei anneta. Sanokaa jo piru vie, että miten me sen otamme? Siihen ei näytä riittävän hyvä vaalitulos ja kuntalaisen luottamus. Mielenkiintoista, että muissa puolueissa valtaa näytetään antavan hyvinkin avokätisesti nuorille, ja siellä puolella näyttää menevän hyvin joka suhteessa.

Piirikokouksessa puhuttua

SDP:n Keski-Suomen piiri kokoontui lauantaina 8.11. Lievestuoreen työväentalolle syyspiirikokoukseen. Tässä raporttia kokouksessa käsitellyistä aiheista.

Syyskokouksien kihelmöivintä antia ovat perinteisesti olleet henkilövalinnat, niin myös tällä kertaa. Puheenjohtajan jatkoaikeista ei kukaan tuntunut tietävän etukäteen. Etukäteen tiedossa oli ainoastaan, että jonkinlaista vaihtohalukkuutta olisi, mutta kokouksessa vastaesityksiä ei tullut ja puheenjohtajana useamman kauden ollut Helena Pihlajasaari jatkaa tehtävässään 2009-2011.

Piirihallituksen jäsenten valinta on aina yhtä salaperäistä. Koska esityksiä ei tehdä pöntöstä vaan kirjallisesti, ei menettelytapavaliokunnan jäseniä lukuunottamatta muu kokousväki tiedä millaisesta kokoonpanosta lautakunnassa edes keskustellaan. Se ei ole kokonaisuuden kannalta kovinkaan mielekästä. Tälläkin kertaan tuli eteen tilanne, että sukupuolijakauma oli vääristynyt. Tämän takia lounastauolla tultiin kyselemään, että nyt pitäisi löytää teiltä nuorilta joku nainen, miehen sijaan. Sekaannuksiakin tuli, Halttusen Simoa ei oltu (ilmeisesti oli unohdettu) esittää tehtävään ja näin ollen hän putosi pois hallituksesta. Valitettava menetys.

Piirihallitukseen päätettiin jostakin käsittämättömästä syystä valita kaksi (2) varapuheenjohtajaa, 1. vpj Ahti Ruoppila ja 2. vpj Kimmo Suomi. Muut hallitukseen valitut ovat Merja Ahonen, Keuruu, Reijö Jämsen, Pihtipudas, Kari Kiiskinen, Suolahti-Äänekoski, Aila Kruus, JKL, Kari Liukkoila, JKL, Riitta Mäkinen, JKL, Esa Nivee, Jämsä, Pertti Loivamaa, Hankasalmi, Sami Tuominen, Saarijärvi ja sitten minä. "Nuorten edustajana" kun ehdotettu Jani Kokko pullautettiin pois väärän sukupuolen takia.

Ja kyllä kokouksessa keskusteltiinkin. Poliittinen tilanne-keskustelu pyöri pitkälti talouskriisin, Barack Obaman ja kunnallisvaalien ympärillä. SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman hekumoi Obaman vaalikampanjasta ja puhui uskollisena tyylilleen: "SDP:ssa on menossa oma Big Brother, jossa äänestetään heti ulos kun ei jaksetakaan odottaa unelmien todeksi tulemista". Kokousväessä Backman sai aikaan jonkinlaisen hurmostilan, jota en täysin ymmärrä. Ilmeisesti puheet "We can do it"-sloganeista ja Googlen tutkimusten kertominen uppoaa. Minuun ei osunut, eikä upponnut.

Piristäviä puheenvuoroja piti jälleen kerran Rajasen Raimo, joka aivan aiheellisesti patisteli työväenyhdistyksiä toimimaan itse eikä odottamaan apua Helsingistä. Siinä miehessä on tarmoa! Halttusen Simon kriittinen arvio puolueen tilasta sai aikaan epäilemättä suuttumuksen tunteita monesa. Arvostan Simoa siinä, että hän uskaltaa sanoa asioita, joita muut eivät. Kimmo Suomi kertoi ottavansa vastaan mieluusti tutorointia Jyväskylän valtuuston nuorilta naisilta ja Susanna Huovinen toivoi, että nuoria ehdolla olleita pitää ottaa rohkeasti mukaan toimintaan ja antaa heille myös vastuullisia luottamustoimia. Samoja puheitahan kuullaan aina vaalien jälkeen.

Kalevi Olin nimitettiin Keski-Suomen piirin EU-vaaliehdokkkaaksi ja kokouksessa tuotiin myös esille se, että myös Jenny Lindborg miettii ehdokkuuttaan Demarinuorten mandaatilla. Tukea Jennylle piirikokouksesa antoivat Susanna (epäsuorasti), Ahti Ruoppila ja Salla Saaranen. Pienoisen kohahduksen ilmoitus kokousväessä aiheutti.

Kuolla niin ettei kukaan näe

Perheessämme on ollut kuolema läsnä. Vaikka kuolema on yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntymäkin, kuolema pelottaa. Se on musta möhkäle, joka normaalielämässä työnnetään mielen saavuttamattomiin sopukoihin. Sopukoihin, joista se kuolemaa kohdatessamme popsahtaa esiin. Yllättäen ja arvaamatta.

Kuolema on nyky-yhteiskunnassa yhä suurempi tabu. Ihmisiä kuolee, mutta huomaamatta, niin ettei kukaan sitä näe. Sairaalassa, hoitokodeissa, siis laitoksissa. Kotona, läheisten läsnäollessa, kuolee yhä harvempi. Vainajan pukeminenkaan ei taida olla enää kovin yleistä. Hautajaiset suoritetaan, niitä ei vietetä. Suljetussa arkussa, rutiininomaisesti. Lauletaan virret ja luetaan muistovärssyt. Sitten hautaan, hiekkaa päälle. Jouluna viedään kynttilä.

Vielä pahempaa on kohdata läheisensä menettänyt ihminen. Sureva ihminenkin pelottaa. Mitä sanoa vai uskaltaako sanoa mitään. Ehkä tekstiviesti? Kukkalähetti vie osaanotto-viestin kätevästi ja steriilisti perille. Eipähän tarvitse itseään itkettää. Itkeminenkin on tabu. Ainakin itkeminen muiden nähdessä.

Olen itse kasvanut sairaalan kupeessa. Leikkinyt ruumishuoneen katolla, kurkkinut ovesta ja yrittänyt nähdä kuolleita. Ollut piilossa hautakiven takana, kun hautajaissaattue on keskeyttänyt leikit hautausmaalla. Silti pelkään kuolemaa. En omaani, mutta läheisteni. Mutta sekin on luonnollista.

Nyt pitäisi osata valita oikeat kukan hautavihkoon ja juuri oikeanlainen värssy. Ikäänkuin kukaan niitä muistaisi hautajaisten jälkeen. Silti, surun aikana toivo tuonpuoleisesta elämästä on jotenkin kovin lohduttavaa. Kun kuoleva toivottaa: "Hyvää loppuelämää", olisi siihen mukava vastata "Kyllä me vielä nähdään". Ja vielä uskoa siihen.

Myrsky kaatoi vanhan koivun
talon nurkalta,
ja nähtiin selvästi kuinka pinnassa
sen juurakko kulki.

Miten se oli jaksanut pitää
taloa kainalossaan,
huolehtia koko pihasta, kun se itse
oli niin ohuesti elämässä kiinni?
-Risto Rasa-

Vihastuttaa!

Tänään on taas sellainen päivä, että pistää vihaksi. Kiikutin tänään automme, tuttavallisemmin Nisukamme, huoltoon pienen vaivan takia. Pieni vaiva muuttui huoltamossa suureksi murheenkryyniksi. Sain korjauksen hinta-arvioksi 1600 euroa. Nokkaketju uusiksi ja sitten massamittari. Näistä tämä massamittari oli alkuperäisen vaivan syy, sen hinta ainoastaan 560 euroa. Hyvä, etten itkuun tirahtanut. Sitten googletin.

Keskustelupalstoja lukiessa tuli hyvin selkeästi esille merkkihuoltamojen rahastusmeininki. Samat osat saa reippaasti alle 500 eurolla tarvikeosina. Valitetavasti minulta on mennyt täydellisesti luottamus autokorjaamoihin, toki poikkeuksiakin löytyy. En vain mahda sille mitään, että aina tuntuu kusetusmeiningiltä. Samaa ovat kertoneet mm. naispuoliset työkaverini, joiden tietämättömyyttä on käytetty törkeästi hyväksi.

1600 euroa. Mistä sen nyt siten kaivaisi tähän hätään.

Iholle

"Sä et koskettanut mua". Tuttu fraasi Idols-kilpailusta. Idols-kilpailijoiden lisäksi myös politiikan, ja erityisesti meidän "poliitikkojen" pitäisi koskettaa ihmistä. Minusta tuntuu, ettemme ole siinä viime aikoina onnistuneet. Viittaan tässä nyt lähestyviin kunnallisvaaleihin ja Jyväskylään.

Olen havainnut, että olen ainakin itse viime vuosina uppoutunut yhä syvemmälle ideologiseen bunkkeriin. Bunkkeriin, josta tähyilen vihollisia (omia puoluetovereitani) ja yritän puolustautua omien hyökkäyksiltä. Olen niin syvällä siinä bunkkerissa, että välillä tuntuu etten tiedä mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Siis tässä kaupungissa. Toki "tiedän" että on kurjuutta, pahoinvointia, köyhyyttä, yksinhuoltaja-vanhempia, mielenterveysongelmia. Mutta en tunne niitä ihmisiä. Minulla menee hyvin, perheelläni menee hyvin, ystävälläni menee...noh...ainakin melko hyvin. Minun maailmassani on helppo puhua uusliberalismin kirouksista, kolmannesta tiestä ja globalisaation kritiikistä. Ja unohtaa kaikki ihmistä lähelllä olevat ongelmat. Minä olen unohtanut, ja minua hävettää.

Jotta voi toimia ihmisten hyväksi, on päästävä ihmisten iholle. En pidä siitä sanonnasta, mutta käytän sitä tässä yhteydessä. Koska nykyinen toiminta poliittisella kentällä ei ole kovin ihmisläheistä, olen etsinyt itselleni uusia toimintakenttiä. Osallistun urheiluseuran toimintaa, jossa voin konkreettisesti saada jotain aikaiseksi. Lisäksi minua on alkanut kiehtoa asukasyhdistystoiminta.

Poliittisella kentällä olemme keskittyneet epäolennaiseen. Sanon tämän nyt suoraan. Minusta se, että valitamme mm. Demarinuorten organisaation jäykkyyttä ja byrokratiaa on ainoastaan tekosyy sille, että emme saa aikaiseksi mitään konkreettista muutosta. Ei lippulappausten täyttäminen ja kevätkokoukset oikeasti vie aikaa niin paljon, että sillä voisi perustella todellisen poliittisen toiminnan puutetta. Olemme byrokratian rattaissa, joista monet eivät edes halua irrottautua. Silloinhan pitäisi kohdata todellinen maailma. Eikä se tunnu sopivan kaikille.

On meillä hyviäkin esimerkkejä siitä, miten iholle pääsee. Joonas Lepistö nyt on eräs reipas esimerkki. Jyväskylässä ex-demari Kauko Tuupainen ja monet vanhat sosialidemokraatit, mukaanlukien Hilkka Illman, ovat oikeasti ihmisten asialla. Niiden pienten ja heikko-osaisten asialla. MINÄKIN HALUAN OLLA!

Tämä ei kokonaisuudesaan ole kovin eheä kirjoitus, mutta toivoisin silti kommentteja. Miltä teistä tuntuu? Olenko kuinka yksin ajatusteni kanssa?